< Valmennuskeskus Neppari

Nepparin napsahduksia

Valmentajan välähdyksiä voimaantumisesta

Ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä nepsy-nuorille

Välipalatarjoilu ryhmässä

Neppari on toteuttanut yhteistyössä Ahjolan Setlementin kanssa melkein koko viimeisen vuoden ajan vertaistukiryhmän 13-18-vuotiaille nuorille, jotka kokevat olevansa neurokirjolla. Ryhmä jatkuu tänä syksynä 2023 ja siihen otetaan mukaan lisää nuoria. Ryhmä pyritään kuitenkin pitämään kohtuullisen kokoisena, jotta jokaiselle mahdollistuu turvallinen ja rento olo. Luottamuksellisuus on tärkeä elementti ryhmässä, jotta jokainen uskaltaa puhua itselle tärkeistä aiheista ja jotta jokainen saa kokea tulevansa hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään.

Ryhmän ensimmäisenä toimintakautena 2022-23 tutustuimme alkuun rauhassa toisiimme, kävimme läpi nuorten toiveita ryhmän sisällöstä ja suunnittelimme keväälle valmiiksi ohjelmaa; kuuntelimme nuorten lempi musiikkia, maalailimme ja piirtelimme, kokeilimme rentoutusta, opettelimme koreaa, keskustelimme nuorille tärkeistä aiheista, pelailimme lautapelejä, kävimme kissakahvilassa, teimme käsitöitä, kävimme keilaamassa, järjestimme keskustelupaneelin aikuisten neurokirjon kokemusasiantuntijoiden kanssa, kokkailimme ja ennen kaikkea nautimme yhdessä olosta.

Syksyllä 2023 haaveissa on kokeilla mm. luovaa kirjoittamista yhdessä, kokkailla tai leipoa ja ehkä pelailla.

Olemme yhdessä nuorten kanssa suunnitelleet tapaamisten sisällön ja ajankohtien lisäksi ryhmälle säännöt sekä tarjolla olevat välipalat.

Ryhmässä noudatetaan yhdenvertaisuuden ja turvallisemman tilan periaatteita, jossa jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ilman pelkoa minkäänlaisesta syrjinnästä, häirinnästä, tai ahdistelusta. Ryhmässä jokainen saa olla vapaasti oma itsensä, missä haluaa, miten haluaa, niin kauan kuin haluaa ja saa tehdä mitä haluaa eikä ohjelmaan siis tarvitse osallistua aktiivisesti. Tapaamisissa saa siis liikkua vapaasti, vaikka ei olisikaan tauko ja kaikkia Tuvan tiloja saa hyödyntää, jos haluaa olla vaikka hetken yksin. Saa istua, seistä tai vaikka maata sellaisessa paikkaa mikä itselle on hyvästä. Tapaamisiin saa tulla aukioloajan puitteissa milloin haluaa ja saa poistua milloin haluaa. Toisten mielipiteitä kunnioitetaan eikä toisten asioita kerrota muualla ryhmän ulkopuolelle.

Sääntöjä päivitetään ja tarkennetaan aina tarpeen mukaan, kun joku keksii tärkeän huomion koskien ryhmää. Yhdessä pyrimme luomaan tilan, jossa kaikki pyrkivät omalla toiminnallaan rakentamaan yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa ilmapiiriä ja keskustelua.

Ryhmässä on aina tarjolla välipalaa, jotta jokaisen jaksaminen ja verensokeri pysyy mahdollisimman hyvänä. Jos ryhmässä on aistiherkkiä, rajataan välipala ryhmän alkuun ja loppuun ja ohjelman aikana ei syödä. Jos ruokailu ei ole ongelma kenellekään nuorelle, on välipala tarjolla koko ryhmän ajan ja sitä saa vapaasti nauttia missä vaiheessa vain ryhmää. Välipalan on aina ollut hedelmiä, jotain suolaista (sipsiä, popcornia tai suolakeksiä), mehua, vissyä, kahvia ja teetä, jotain makeaa (pullaa, keksiä tms.) sekä karamelliä tai suklaata. Toiveita ja ideoita välipalojenkin suhteen otetaan ilolla vastaan nuorilta.

Palautteet talvesta ja keväästä 2022-23

Jokaiselta nuorelta kysytään tapaamisten jälkeen palaute tapaamisesta ja ideoita seuraavia tapaamisia varten, jotta ryhmä pysyy koko ajan varmasti nuorten näköisenä ja sisältöisenä.

Nuorten palautteissa on näkynyt heidän ilonsa siitä, kuinka ryhmässä kaikki ymmärtävät toisiaan eikä kenenkään tarvitse esittää mitään. Ryhmässä on viihdytty, koska siellä on hyväksyvä ilmapiiri, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa jopa kavereita. Ryhmässä oppii nuorten mielestä mm. sosiaalisia taitoja, ajanviettomahdollisuuksia, tutustumaan eri ihmisiin ja ystävystymään, itseluottamusta ja rohkeutta olla oma itsensä, itsetuntemusta eli vahvuuksiensa ja kehittymistarpeidensa tunnistamista, aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, kulkemaan eri paikkoihin, yhteistyötaitoja sekä neurokirjon asioita. Ryhmän samanhenkisyys jopa yllätti osan nuorista positiivisesti.

Myös nuorten vanhemmilta on kysytty ryhmän alussa ja keväällä ajatuksia. Vanhemmilleen nuoret ovat puhuneet ryhmästä ainakin jonkin verran, osa paljonkin, ja aina kehuen. Jokainen vastannut vanhempi on kokenut nuoren hyötyneen ryhmästä, osa paljonkin, osa jonkin verran. Vanhemmat kuvailivat hyötyjä mm. seuraavasti:

Ryhmän alkaessa suurin osa vastanneista vanhemmista kertoi, ettei monellakaan nuorella ollut vielä kokemusta vertaisten kanssa toimimisesta, ja että nuori on selkeästi kaivannut toimintaa sekä seuraa. Kaikki vanhemmat kokivat, että heidän nuorensa tarvitsee toimintakykyä edistävää toimintaa (esimerkiksi uusia kokemuksia, kotoa lähtemistä, sosiaalista kanssakäymistä) sekä nimenomaan ammatillisesti ohjattua yksilöllistä tukea tähän.

Miksi tällainen ryhmä?

Koko valmentaja-urani alun ajan olin pohtinut neurokirjon nuorten tarvetta saada kuulua ryhmään, olla yhteyksissä toistensa kanssa sekä saada kokea iloa omanlaisesta osallistumisesta sosiaalisiin tilanteisiin. Olin vuorovaikutuksen ammattilaisena huomannut pääseväni helposti sisään mm. autisminkirjon nuorten maailmaan ja saavani sieltä käsin luotua vahvoja yhteyksiä ja suhteita. Ryhmiä jo vetäneenä innostuin perhevapailta palattuani etsimään jälleen yhteistyökumppania uuden nuorten ryhmän perustamiseen ja sain Ahjolan upean väen mukaani tähän tärkeään työhön.

Ryhmä on rakennettu nepsy-nuorille, jotta he saavat kokea vertaisuutta ja tavallisuutta sekä toteuttaa itseään ja tutustua muihin nuoriin ja itseä kiinnostaviin asioihin neurokirjolle sopivalla tavalla.

Vertaisuus mahdollistaa kokemusten normalisoinnin muistuttamalla nuorille, että he eivät ole kokemustensa kanssa yksin. Vertaistuki antaa myös perspektiiviä erilaisista selviytymiskeinoista ja auttaa ymmärtämään, että vaikeat kokemukset ovat osa yleisinhimillistä kokemusten kirjoa ja kaikesta selvitään. Normaaliuden kokemus tarkoittaa myös sitä, että nuoret eivät joudu selittelemään itseään, sillä ryhmässä jokainen ymmärtää ja kohtaa avoimesti ihmisten moninaisuutta. Näin nepsy-nuoren energia ja keskittyminen eivät kulu selviytymiseen vaan he voivat toivottavasti aidosti nauttia tilanteesta, toisistaan, itsestään sekä ryhmän toiminnoista.

Neurokirjolle valtaväestön normit ja automaattiset tavat voivat olla vaikeita ja neuronuoret joutuvat navigoimaan jatkuvasti selvitäkseen erilaisista tilanteista. Tämän ryhmän tarkoitus on olla levähdyspaikka ja keidas, jossa nuori saa olla juuri sellainen kuin on ja ilmaista itseään omanlaisella osallisuudella sekä niillä resursseilla ja kyvyillä mitä hänellä juuri sillä hetkellä on käytössään. Nuoret suunnittelevat itse toiminnan ja saavat vaikuttaa tapaamisaikoihin, tapaamispaikkaan, välipaloihin jne. Näin nuorille tarjotaan paikka autonomian vahvistamiseen sekä ympäristön muokkaamiseen ja hallintaan. Uusiin harrastuksiin tutustuminen laajentaa nuorten perspektiiviä ja mahdollisuuksia eri vaihtoehdoista sekä siitä, mikä kaikki heitä voisi kiinnostaa nyt ja tulevaisuudessa.

Turvallinen ryhmä mahdollistaa myös mukavan kokemuksen uusista asioista ja ihmisistä, vaikka nuori aiemmin ei olisi pitänytkään jostain siihen liittyvästä. Nuori voi myös löytää uusia erilaisia rooleja, vaikka ei osallistuisikaan itse juuri suunniteltuun puuhaan. Nuori voi tsempata ja kannustaa toisia, auttaa, ohjata, opettaa, toimia havainnoijana taustalla, tehdä tärkeitä huomioita ja nostaa esiin tärkeitä pointteja, antaa ideoita ja ajatuksia sekä jakaa oman kokemuksensa ja laajentaa näin kaikkien ymmärrystä, tuoda kriittistä ajattelua ryhmään, avata tärkeitä keskusteluita ja herätellä miettimään filosofisesti asioita eri näkökulmista jne.

Olemme pyrkineet tarjoamaan nuorille luonnollisen ja elämän makuisen ryhmän, jossa sosiaalinen rohkeus ja itsetunto vahvistuvat turvallisen ammattiohjaajan, kokemusasiantuntijana toimivan apuohjaajan ja kannustavan vertaistuen voimin. Näin ryhmä voi toimia ponnahduslautana myös muihin sosiaalisiin tilanteisiin, esim. uuteen harrastukseen tai ryhmätoimintaan, jatko-opintoihin ja muihin ihmissuhteisiin.

Ideologiat ja tavoitteet ryhmän taustalla

1 Nuorten autonomian tukeminen ammatillisesti ja kokemusasiantuntemuksella

2 Vapaaehtoisuus, omaehtoisuus ja luonnollisuus

3 Pienryhmä

4 Vertaisuus

5 Turvallisuus

6 Sosiaalisen toimintakyvyn tukeminen

7 Itsetuntemus pohjana muihin suhteisiin

MEILLÄ ON UPEA RYHMÄ!

OLEN ONNELLINEN SAADESSANI OLLA HETKEN AIKAA MUKANA NÄIDEN UPEIDEN NUORTEN ELÄMÄNKULKUA JA AUTTAA HEITÄ HUOMAAMAAN NIITÄ VAHVUUKSIA JA MAHDOLLISUUKSIA, JOITA HEILLÄ ON REPPU PULLOLLAAN. <3

Jos tunnet jonkun nuoren, joka hyötyisi tällaisesta ryhmätoiminnasta, olkaa yhteyksissä minuun yhteydenottolomakkeella , sähköpostilla niina@neppari.net tai laittamalla viestiä p.040-9349954!

Niina Piiran kuva
Niina Piira
Neuropsykiatrinen ratkaisukeskeinen valmentaja ja lyhytterapeutti,
Laillistettu sosionomi (AMK)
Olen sosiaalialan ammattilainen, joka on yrittänyt tehdä maailmasta paremman jo 25 vuoden ajan. En pelkää haasteita enkä haastavia tilanteita. Vapaa-ajalla minut löytää yleensä koiran, perheeni tai ystävien seurasta. niina@neppari.net