< Valmennuskeskus Neppari

Nepparin napsahduksia

Valmentajan välähdyksiä voimaantumisesta

Kommunikointi on tahtotila ja taito

Riksu laiturilla katsomassa merelle päin

Jokainen elävä laji kommunikoi toisilleen yhteisellä kielellä tai eleillä, joilla luodaan yhteisymmärrystä ja ollaan vuorovaikutuksessa lajikumppanien kanssa. Osa maapallon eliöistä voi kommunikoida myös toisten lajien kanssa, jolloin syntyy rajoja ylittävää vuorovaikutusta. Aivojen ylivoimaisen kehityksen vuoksi voisi olettaa, että ihminen olisi erityinen mestari tässä lajissa, mutta ei ole itsestään selvää edes meille onnistua ymmärtämään toisiamme saumattomasti. Mitä sitten tarvitaan onnistuaksemme luomaan ymmärrystä synnyttävän kontaktin toiseen elävään olentoon, ja jotta voimme päästä aitoon vuorovaikutukseen toistemme kanssa?

Alkuun voin lohduttaa kaikkia, että kommunikaatio ja vuorovaikutus ei ole helppoa. Vaikka voisi olettaa, että yhden lajin piirissä me ihmiset ymmärtäisimme toisiamme hyvin, niin näinhän ei ole. Vaikka kulttuurit, perinteet, normit ja sosiaaliset säännöt ovat pyrkineet luomaan kanssakäymiseen tapoja joiden tarkoituksena on ollut helpottaa yhteisymmärryksen saavuttamista, eivät nekään aina ole luontaisimpia tapoja ilmaista toiselle ajatuksiaan ja pyrkimyksiään.

Erityisesti niissä tapauksissa, kun kulttuurierot ovat olleet hivenen liian suuria, on jouduttu usein törmäyskurssille väärinymmärrysten vuoksi. Kuinkahan monta vuotta itsellänikin meni tottua siihen, että Etelä-Suomessa ihmisiä loukkaa liian suora puhe. Pohjoisessa olin tottunut siihen, että asiat sanotaan niin kuin ne ovat, joten muutettuani pääkaupunkiseudulle jouduin opettelemaan täysin uuden tavan olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ehkä suurin oppi, jonka tässä prosessissa sain, oli se, että ei ole oikeaa ja väärää tapaa ilmaista itseään –on vain erilaisia tapoja. Etelä-Suomessa nautin siitä, että keskustelussa panostetaan toisen kunnioittamiseen, pohjoisessa taas siitä, että ei tarvitse miettiä mitä toinen jostain asiasta ajattelee –hän sanoo sen kyllä suoraan.

Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ihmisten lisäksi eläimistä. Myös tämä intohimo on vaatinut minulta kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen taitojen opettelua, sillä eläimet eivät toimi kuten me ihmiset. Suurin virheemme eläinten kanssa toimiessamme on niiden aikeiden, tekojen ja käyttäytymisen analysointi ihmisen näkökulmasta, inhimillistämällä eläimiä. Saman virheen toistamme herkästi lukemalla eri eläinlajeja toisista lajeista saamamme tiedon perusteella tai jopa toisten ihmisten kanssa lukemalla heitä meidän omasta näkökulmastamme. Kaiken A ja O hyvässä kommunikaatiossa on siis varmasti avoimuus. Avoimuudella tarkoitan tässä yhteydessä tahtotilaa ymmärtää toista hänen omista lähtökohdistaan käsin, ei minun omista oletuksista katsottuna.

Omaan avoimuuteen auttaa valtavasti muutama helppo huomio omassa kommunikaatiossaan: kuuntelu, kysely ja kiinnostus. Kuuntelemisen taidosta on puhuttu aina, lapsesta saakka. Ja lapset ovatkin mestareita siinä. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut ystävieni hyssyttelevän puhuessani heidän lapsensa kuullen jostain ”kielletystä”. Vaikka lapset eivät näennäisesti vaikuttaisi kuuntelevan, heillä on kuulemma korvat höröllään kaikelle ympärillä tapahtuvalle.

Kyseleminen on oma taitonsa, mutta alkuun pääsee aina helpolla: kaikki kysymykset, jotka auttavat keskustelukumppaniamme kertomaan itsestään edullista tietoa, on hyviä keskustelunavaajia ja -jatkajia. Eläinten kanssa nämä kaksi ensimmäistä sulautuu (puheen puuttuessa) taidoksi havainnoida sanatonta viestintää. Mutta koska useimmat eläimet myös ääntelevät, on kuuntelemisen taito hyvä säilyttää niidenkin kanssa. (Kuinka hienoa on ollut huomata oppineensa lukemaan oman koiran eri haukkumaäänten merkityksiä niin, että pelkän kuulon perusteella voi sanoa mille tämä haukkuu -oravalle, pupulle vai koirakaverille- ja parhaimmillaan jopa niin tarkkaan, että ketä koirakaveria haukutaan!)

Viimeisimpänä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä huomion kohteena vuorovaikutuksessamme on kiinnostus. Ihminen on hyvin alkukantainen olento siinä missä eläimetkin, mutta sillä erotuksella, että meidän ei tarvitse olla. Ihmisten aivojen ylimmät kerrokset ovat antaneet meille kyvyn tiedostaa, havainnoida, arvioida ja muuttaa käytöstämme oman tahtomme mukaan. Aivoja ja käyttäytymistä treenaamalla me voimme muokata itsestämme melkein mitä vain, vaikka kommunikoinnin mestareita. Kiinnostus ei tarvitse aina olla sisäsyntyistä motivoitumista itselle tärkeistä aiheista, vaan kiinnostus voi olla myös päätös. Voimme useimmat päättää keskittyä johonkin vähemmänkin kiinnostavaan asiaan, jotta saamme hoidettua sen. Voimme esimerkiksi päättää olla kiinnostuneita toisesta ihmisestä, kun vaikka keskustelemme lapsen kanssa häntä kiinnostavasta aiheesta. Voimme myös päättää olla kiinnostuneita siitä, että ollessamme vuorovaikutuksessa toisten elävien olentojen kanssa, pidämme mielenkiintomme yllä.

Kiinnostumalla niin koirani, vuokraponini kuin kohtaamieni ihmisten tapaan kommunikoida, olla vuorovaikutuksessa ja luoda yhteisymmärrystä, olen saavuttanut niin hienoja yhteistyösuhteita, että pidän tätä taitoa todellisena timanttina. Luopumalla valmiista normeista, oletuksista sekä sosiaalisten sääntöjen ehdottomuudesta, olen saavuttanut läsnä olevan ja huomioivan tavan olla kontaktissa. Ymmärsin tämän taidon hienouden vasta pari viikkoa sitten koulutuksessa, jonka piti autistinen nainen. Ajattelin, että hän, jos kuka, on pätevä kertomaan meille ammattilaisille kuinka kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa autististen henkilöiden kanssa. Tai ihan kenen tahansa henkilön kanssa, joka ei jostain syystä sopeudu normien ja sosiaalisten sääntöjen joukkoon. Yllätyksekseni sain oppia toimineeni aina hänen oppiensa mukaan.

Kommunikointi on ennen kaikkea itsensä avaamista, itsestään antamista ja omien sisimpien ajatustensa jakamista, joten vuorovaikutuksen sujuminen vaatii luottamusta. Aidolla läsnäololla, omien tunteiden työstämisellä ja toisesta todella välittämällä voidaan luoda luottamuksellinen suhde, missä osapuolten ei tarvitse pelätä joutuvansa uhatuksi avatessaan omaa maailmaansa ja sisimpäänsä. Herkkien ihmisten, kuten autististen henkilöiden, kanssa kommunikoidessa on kysymys myös sisimpien tunteittemme ja arvostustemme paljastumisesta. Voin kuvitella, että koska autistisen ihmisen aivojen havainnointikyky ei kulu sosiaalisten sääntöjen noudattamiseen ja lukemiseen, ne havaitsevat tavallista herkemmin meidän primitiivisiä kommunikointimerkkejä: tunteita, jotka kuvastuvat kasvoiltamme, ajatuksia jotka ilmenevät puhetavoistamme sekä mielipiteemme jotka voivat näkyä eleissämme ja kehomme asennoista.

Tästä päästäänkin loppuyhteenvetoon, johon olen päätynyt vuosien harjoittelun ja pohdinnan tuloksena, kiitos upeiden asiakkaitteni ja eläinystävieni; jotta voimme kyetä taidokkaaseen kommunikointiin muiden kanssa, on meidän ensin kyettävä siihen itsemme kanssa. Jos en ole hyvässä suhteessa itseni ja sisimpäni kanssa, tulen lähettämään hyvin ristiriitaisia signaaleja kommunikoidessani toisten kanssa. Eläimet ja herkät ihmiset näkevät tämän ristiriidan eivätkä siksi pysty luomaan luottavaista suhdetta meihin –kuka nyt luottaisi henkilöön joka ei edes luota itseensä!

Loppupeleissä jokainen kohtaaminen on siis ennen kaikkea itsemme kohtaamista suhteessa toiseen. Kuten buddhalainen sanonta sanoo, mielipiteemme toisia kohtaan kertoo enemmän meistä itsestämme. Jos toinen on mielestäsi kuin ”lantakasa”, miltähän oma sisimpäsi silloin näyttää!? ;)


Myös ihmisten välisessä kommunikaatiossa tarvitaan kaikkien oppien, normien, sääntöjen ja tapojen lisäksi sitä samanlaista tutkivaa ja kiinnostunutta lähestymistapaa, mitä eläinten kanssa toimiessa käytetään. Eläimiltä oppimani taidot liittyvät juuri vuorovaikutukseen ja yhteisymmärryksen saavuttamiseen, joita ei opita kirjasta lukemalla. Teoriat ja muiden opettamat viisaudet antavat kyllä perspektiiviä ja näkökulmia, joiden avulla on helpompi ratkaista ongelmia, mutta todellinen toisen elävän olennon ymmärtäminen vaatii aina ensin suuresti tahtoa ja sen jälkeen vasta taitoa. Jälkimmäistä voi opetella ja harjoitella, mutta tahtoa –sitä on oltava valmiina.


Auta minua kehittämään Nepparia vastaamalla tähän näkyvyys- ja kehittämiskyselyyn ! Suuri kiitos!! =D


Niina Piiran kuva
Niina Piira
Neuropsykiatrinen ratkaisukeskeinen valmentaja,
Sosionomi (AMK)
Olen sosiaalialan ammattilainen, joka on yrittänyt tehdä maailmasta paremman jo 15 vuoden ajan. En pelkää haasteita enkä haastavia tilanteita. Vapaa-ajalla minut löytää yleensä koirien ja hevosten seurasta. niina@neppari.net