< Valmennuskeskus Neppari

Nepparin napsahduksia

Valmentajan välähdyksiä voimaantumisesta

Uskallusta unelmoida

Niina rannalla

Neppari täyttää tänään 1-vuoden ja juhlistan sen myötä yhden unelmani toteutumista: yrittäjyyttä. =) Vaikka en koskaan varsinaisesti muista suunnitelleeni alkavani joku päivä yrittäjäksi, en myöskään koskaan pitänyt sitä mahdottomuutena. Tämä ehkä kuvastaa tapaani unelmoida salaa ja hiljaisesti, antaen ajatusten kypsyä sisälläni ilman että varsinaisesti aina tarttuisin niihin ja alkaisin kulkea niitä kohti aktiivisesti.

Mutta eikös unelmointi olekin juuri sitä, että uskaltaa haaveilla mahdottomienkin asioiden toteutumista ilman että varsinaisesti tekee työtä sen eteen!?! Koska silloin se ei olisi unelma, vaan tavoite. Unelmatyöskentelyssä painotetaankin, että unelmien ei tarvitse olla tavoitteita vaan niiden on lupa olla aivan hullujakin ajatuksia siitä, mitä sisimmässämme arvostamme ja toivomme elämältä. Unelmatyöskentely perustuu ajatukseen siitä, että unelmoimalla ohjaamme aivojamme oikeaan suuntaan ilman, että ohjaamme itse prosessia. Jos elämän olosuhteet suovat, voimme hyvinkin saavuttaa unelmamme aivojemme viedessä meitä sitä kohti.

Miettiessäni elämääni nyt, tuoreena sosiaalialan yrittäjänä, huomaan olevani elämääni aika tyytyväinen. Katsoessani taaksepäin menneeseen ymmärrän kuitenkin, että tämän onnellisuuden saavuttaminen ei ole ollut missään vaiheessa helppoa. Tämän hetkinen onneni on vaatinut vuosikausien työskentelyn itseni kanssa sekä valtavasti loputonta peiliin katsomista, kompurointia, uudelleen yrittämistä, erehtymistä ja oppimista sekä uskallusta tarttua aina vain uusiin tilaisuuksiin. Se on vaatinut myös suremista ja vaikeiden asioiden käsittelyä, jotta niistä on voinut päästää irti ja siirtyä eteenpäin. Ennen kaikkea se on vaatinut itsensä kunnioittamista ja uskallusta heittää itsensä aina vain uusiin tilanteisiin, peläten ja jännittäen , mutta silti itseensä uskoen. Varmuutta ei ole ollut elämässäni koskaan, sillä en ole erityisen lahjakas missään eikä perheeni ole varakas, mutta olen aina ajatellut, että jokainen askel johonkin suuntaan on parempi kuin pelkoon jumittuminen.

Ratkaisukeskeisyydestä voimaa

Olen aina ollut luonnostani hyvin ratkaisukeskeinen. Välillä liiankin, mutta elämä on opettanut myös sen hyväksymistä, että aina sisuallakaan ei voi ratkaista kaikkea. Ratkaisukeskeisyyteni näkyy mm. siinä, että en muista koskaan olleeni mikään valittaja-tyyppi. Yleensä etsin kaikkiin ongelmiin aina hyvin nopeasti jonkin ratkaisun, on se sitten konkreettinen tai henkinen. Järjestellessäni esimerkiksi kotiani, saan mielenrauhaa myös muulta kaaokselta päässäni. Tai kun en ymmärrä jonkun ihmisen huonoja valintoja elämässä, pyrin valittamisen sijaan löytämään syyt hänen valintojensa takaa, jotta voin ymmärtää häntä. Tämä ainainen ymmärryksen ja ratkaisujen etsiminen rassaa varmasti läheisiäni, mutta löytäessäni valmennustyön, ymmärsin voivani hyödyntää taipumustani (eli taitoani) siihen! =D

Olen huomannut omalla kohdallani ja työssäni, että ratkaisujen ei yleensä tarvitse olla kovin suuria auttaakseen. Pienetkin ratkaisun hippuset antavat sen verran voimaa ja toivoa, että ne saavat uskomaan parempaan. Usein juuri pelkkä TUNNE eteenpäin menemisestä riittää palauttamaan uskon ja toivon huonolla hetkellä, sillä silloin huomaa selviytyvänsä. Edes askel kerrallaan.

Jos elämässä kuitenkin haluaa saavuttaa jotain itselleen merkityksellistä, on hyvä olla jonkinnäköisiä suuntaviivoja ja kompasseja apuna erilaisten polkujen sekamelskassa. Jos ei halua rajata liiaksi elämän suomia mahdollisuuksia tai muuten suunnitella elämäänsä liikaa valmiiksi, voi yksi hyvä kompassi olla unelmat.

Polkuni kohti unelmaa

Yritykseni 1-vuotis-syntymäpäivä on konkreettinen todiste siitä, että olen kulkenut elämässä eteenpäin ja saavuttanut jotain itselleni tärkeää. Jos minun pitäisi määritellä yksi hetki elämässäni, josta näen yrittäjyyden ja valmentajan polkuni alkaneen, se voisi olla hetki, jolloin päätin alkaa elämään minimalistisemmin. Kaipasin siihen aikaan elämääni kovasti yksinkertaisuutta. Ystävän esimerkistä inspiroituneena päätin alkaa kulkemaan kohti tätä tavoitettani, sillä näin sen johtavan kohti jotain suurempaa mahdollisuutta, unelmaani. Sen hetkinen unelmani ei kuitenkaan ollut yrittäminen, vaan päinvastoin, maailman matkaaminen. Kaipasin vapautta, jonka ajattelin mahdollistuvan vähäisen tavaramäärän avulla, sillä voisin aina vain pakata laukkuni ja lähteä. En halunnut jämähtää paikoilleni.

Opittuani tavaroista luopumisen jatkoin minimalismin harjoittamista karsimalla kulutusta, tekemistä, turhia ihmissuhteita yms. Huomaan ottaneeni joissain asioissa välillä turhan suuria harha-askelia liian kauas tavoitteeni tasosta, mutta olen sallinut itselleni nämä virheet ja palannut nöyränä takaisin itselleni sopivaan tasoon. Rajojani testaamalla olen kuitenkin oppinut rajoistani.

Olen huomannut luopumisen taidon helpottavan elämääni valtavasti. Ilman sitä en olisi koskaan voinut ottaa askelta yrittäjyyteen, jonka vuoksi olen joutunut (lue: suostunut) luopumaan suuresta osasta vapaa-aikaani, taloudellisesta turvallisuudesta, kulutuksesta, työnantajan ja työkavereiden tuomasta tuesta, sekä rajoista.

Nyt ymmärrän kuitenkin sen, että yrittäjänä pystyn toteuttamaan vapauden kaipuutani yhtä lailla, kuin mitä olisin voinut tehdä matkalaukkuelämän myötä. Itseasiassa, yrittäjyys tarjoaa minulle paremmin sopivia vapauden elementtejä, sillä sen myötä voin pysyä lähellä rakkaita ihmisiä, luoda hienoja ihmissuhteita, saada tehdä pitkäjänteistä työtä ja pysyviä tuloksia sekä hahmottaa paikallistasolla asioita selkeämmin. Yrittäjyys on minulle ennen kaikkea vapautta, mutta yrittäjänä minun on myös ymmärrettävä, että tilanteen niin vaatiessa saatan joutua luopumaan myös yrityksestäni joku päivä.

Unelmointia arjessa

Minulla on aika levoton sielu, ja siksi en ole koskaan ollut varsinaisesti mitään luostari-tyyppiä, mutta jostain syystä olen usein haaveillut sellaisestakin elämästä. Haaveilussa on kuitenkin juuri se hyvä puoli, että se luo aivoille mielikuvia, joita aivot lukevat kuin oikeaita tapahtumia. Näin ollen olen periaatteessa elänyt mieleni avulla tätä askeettista luostari-elämää, kasvatellen oman ruokani ja meditoiden usean kerran päivässä. Tämä unelma voi hyvinkin toteutua joku päivä, jos päätän tarttua tilaisuuksiin jotka minua siihen veisivät, mutta tällä hetkellä nautin arjestani ja työstäni vielä niin paljon, että en ole valmis luopumaan niistä henkisen kehittymisen vuoksi.

Sen sijaan olen huomannut nauttivani sielun rauhasta vetäytymisen sijaan juuri arjessa, läheisten keskuudessa eläessäni, asiakkaitani kohdatessa, ihmisiä auttaessani, koiran kanssa ulkoillessani, kutoessani ja siivotessani. Kaiken sen keskellä, josta päiväni luonnostaan muodostuvat. Tavallisen elämän ja touhuilun äärellä, eikä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen vetäytyen. Harrastan siis arjen meditointia ja mindfulnessia, ja huomaan saavuttaneeni sillä tähän mennessä itseäni tyydyttävän henkisen kehityksen tason.

Yrittäjyydestä tasapainoa

Levottoman sieluni on ollut aina vaikea sietää arjen tuttua ja turvallista kaavaa, joka toistaa itseään päivästä toiseen. Tämä tekee arjestani raskasta puurtamista, vaikka pääni taas selkeästi toivoisi juuri rutiinien tuomaa selkeyttä, joka helpottaa aivojen tekemää työtä. Sieluni kaipaa kuitenkin niin vahvasti seikkaluja, ettei se salli mielelleni sen toivomaa rauhaa ja harmoniaa. Tämän ristiriidan välisen tasapainon löytäminen on ollut ikuinen murheenkryyni ratkaisukeskeiselle toimintatavalleni, sillä en ole yrityksistä huolimatta saanut tilannetta ratkaistua. Paitsi vuosi sitten! =D

Yrittäjyyden myötä sielulleni on tarjoutunut mahdollisuus heittäytyä uuteen ja tuntemattomaan, seikkailla joka päivä vapauden tuomassa rajattomuudessa, tarttua mielenkiintoisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin sekä pysyä vireänä jatkuvan epävarmuuden myötä. Toisaalta yrittäjyys on myös kovaa työtä, joka vaatii yhdeltä ihmiseltä niin paljon, että työntekoon on pakko luoda rutiinien ja tapojen myötä tehokkuutta ja helpottavia taitoja. Ja mieleni pitää taas tästä. =) Tasapainotellessani luovasti näiden kahden erilaisen elementin välillä, pystyn tarjoamaan itselleni tasapainoon vaadittavat puolet, vastakohdat jotka täydentävät ja tukevat toisiaan.

Uskallusta unelmoida

En olisi koskaan uskonut saavuttavani sielun rauhaa ja onnellisuutta näin vaativasta ja rajattomasta tavasta toteuttaa työtä, itseäni ja elämää. En edes koskaan uskaltanut unelmoida tästä, mutta nyt, saavutettuani sen, uskallan kertoa unelmoineeni siitä aina jollain tavalla. Vapaudesta. Oman itsensä johtamisesta. Toisten auttamisesta ja hyvien asioiden mahdollistamisesta. Itsensä luovasta toteuttamisesta.

Unelmoinnissa parasta on se, että unelmat voivat aina toteutua. Se on kuin ilmaista lottoa, jossa ei voi hävitä. Unelmointi on eteenpäin katsomista avoimin silmin ja mahdollisuuksia havainnoiden. Unelmoidessa ei jäädä tuijottamaan matkan varrella näkyviä esteitä ja vaikeuksia, vaan keskitytään lopussa häämöttävään kuvaan siitä, mitä elämässä arvostaa, toivoo, ja haluaa toteuttaa. Ja kuten minullakin kävi, unelmani toteutui eri muodossa kuin olin alunperin ajatellut. Mutta se toteutui kuitenkin. Siksi on hyvä katsoa aina unelmansa taakse ja huomata se, mitä oikeasti kaipaa elämäänsä. Sen kun voi saavuttaa niin monella eri tapaa, että ei kannata jumittua vain yhteen mielikuvaan. Antaa unelman kantaa. Se kun on kyyti, joka vie varmasti perille, jos ei rajaa liian tarkkaa osoitetta. ;)


Auta minua kehittämään Nepparia vastaamalla tähän näkyvyys- ja kehittämiskyselyyn ! Suuri kiitos!! =D


Niina Piiran kuva
Niina Piira
Neuropsykiatrinen ratkaisukeskeinen valmentaja,
Sosionomi (AMK)
Olen sosiaalialan ammattilainen, joka on yrittänyt tehdä maailmasta paremman jo 15 vuoden ajan. En pelkää haasteita enkä haastavia tilanteita. Vapaa-ajalla minut löytää yleensä koirien ja hevosten seurasta. niina@neppari.net